Seuraavana vuonna olikin aika etsiä uusi asunto. Tämä tarkoitti tottakai myös sitä, että screenin ja tykin sijoitus piti miettiä alusta asti uudelleen. Käytännössä olohuoneessa oli vain yksi tarpeeksi iso seinä, jonne screenin pystyi ripustamaan. Takaseinällä olikin sitten kaksi isoa ikkunaa ja niiden välissä puolentoista metrin pituinen pätkä ikkunatonta seinää. Kattoasennus ei tuntunut enää parhaalta vaihtoehdolta, joten aloin miettimään jonkinlaista seinähyllyä.
Laitteille riittäisi kaksi hieman yli metrin levyistä hyllyä. Ongelmaksi muodostuisi kuitenkin hyllyjen vaatima syvyys (~45cm) ja se, että niiden pitäisi myös olla sopivalla operointikorkeudella. Sohvalta tai nojatuolilta tai ainakin vieressä olevan keittiön pöydän äärestä noustessaan pitäisi siis aina varoa lyömästä päätään hyllyn reunaan. Lisäksi pelkkien avohyllyjen tapauksessa ei voida puhua minkäänlaisesta pölysuojasta. Päätin siis keksiä jotain muuta.
Se muu oli tässä tapauksessa laitehylly, joka on tarpeeksi syvä ja suunniteltu juuri minun tarpeisiini. Laitehylly oli oiva valinta myös siinä mielessä, että nyt ei tarvinnut pelätä myöhemmin mahdollisesti tapahtuvan muuton tai huonekalujärjestyksen muuttamisen alta paljastuvia rumia reikiä. Lisäksi hyllyä olisi mahdollisuus siirtää koska tahansa tarpeen niin vaatiessa. Selailin valmiita ratkaisuja hetken, mutta kaikissa oli jokin pielessä. Halvempi ja helpompi tapa oli siis tehdä koko hylly itse.
Ideana oli siis rakentaa kaikille laitteille tarpeeksi syvä hylly, jossa johdot piilotetaan pois näkyvistä. Johtoja varten ajattelin jättää taustalevyn taakse kolmisen senttimetriä tilaa. Taustalevyyn oli sitten tarkoitus tehdä sen verran reikiä, että johdot saa nätisti pujotettua niistä taakse jäävään (piilo)tilaan. Ensimmäisessä vaiheessa minulle riittäisi varmasti avohyllyratkaisu, jälkeenpäin olisi tietenkin mahdollisuus lisätä pari lasiovea.
Lyhyen suunnittelun jälkeen lähdinkin jo hakemaan Bauhausista tarvikkeita. Ostoslista näytti seuraavanlaiselta:
- tapitussarja: 11,20e
- hiekkapaperi, karkea 180: 2,90e
- hiekkapaperi, hieno 80: 2,90e
- puuvaha, punaruskea: 17,50e
- liimapuu, kuusi: 12,45e
- liimapuu, kuusi x3: 119,70e
- levynleikkaus: 2,50e
Ostoksista kertyi yhteensä 169,15 euroa. Bauhausin levynleikkaaja oli aika reilu kaveri, sillä hän leikkasi useammankin palan, eikä ottanut maksua kuin yhdestä leikkauksesta. Sain lisäksi neuvoteltua itselleni isommasta levystä pienemmäksi hyllytavaraksi leikatun levyn pienemmän hinnalla, kun pienemmät olivat loppuneet hyllystä. Reilu kauppa tuo Bauhaus.
