Laitehyllyn vaatimiin sahaushommiin päästiinkin heti, kun liimapuulevyt kannettiin perille asti. Laitehyllyn korkeudeksi kaavailin kahta metriä, jolloin saisin sahattua kolmen metrin pituisista levyistä kaksi 45cm syvää hyllyä. Ei muuta kuin levyt parvekkeelle (minnekäs muualle?) ja saha käteen.
Sahausten jälkeen piti hieman suoristaa sahauslinjoja ja -jälkiä raspilla. Kun hyllylevyt olivat suurin piirtein saman kokoisia, olikin aika aloittaa pintojen hionta. Ja sehän käy varsin kätevästi tuollaisella tasohiomakoneella. Ensimmäisen hiontakierroksen tein karkealla hiekkapaperilla (80) ja toisen hienolla hiekkapaperilla (180). Jälki oli ainakin omasta mielestäni erittäin hyvä. Ylimääräisten puupölyjen pyyhkimisen jälkeen olikin aika aloittaa hyllyn kasaus.
Aloitin kasauksen hyllyn alaosasta, johon tuli siis etulevy ja pohjalevy. Puutappien reiätkin löysivät oikeaan paikkaansa suhteellisen helposti kiitos hyvän tapitussarjan metallisine vastinkappaleineen. Toisen kiinteän hyllyn paikka oli noin kolmanneskorkeudella, jotta hyllystä tulisi mahdollisimman tukeva. Kattolevyn (jonne tykki kiinnitettäisiin) kiinnitin lepäämään takalevyn reunaan, jotta se ei ainakaan helposti siitä liikkuisi. Tykkiä varten tein kattolevyyn reiät, jotta tykin voisi asettaa roikkumaan siihen ylösalaisin samaan tapaan kuin kattoasennuksessakin (ks. Tykkiteline-artikkeli). Tämä siitä syystä, että ylähyllylle saa muutakin elektroniikkaa ja tykki on paremmassa pölysuojassa. Takalevyyn johtoja varten tehtyjen aukkojen ja paikallisen hionnan jälkeen hylly olikin valmis pintakäsittelyä varten.
Sitten ei muuta kuin puuvahaa pintaan. Levityksen hoidin kumihanskoin varustautuneena jollain vanhalla rievulla, josta ei liiemmin nukkaa lähtenyt sotkemaan vahapintaa. Vahapinnasta tuli yllättävän siisti, varsinkaan kun en ennen ollut tällaista ikinä tehnyt. Vuorokauden pituisen kuivumisen ja vanhalla villasukalla ™ suoritetun kevythionnan jälkeen olikin toisen vahakerroksen aika. Samojen työvaiheiden jälkeen laitehylly olikin jo viimeistä kasausta vaille valmis.
Ei muuta kuin puutapit reikiin ja huonekaluruuveilla kiristys. Päädyin laittamaan toiseksi alimman hyllynkin ruuveilla kiinni pienen kämmin takia. Olin nimittäin epähuomiossa porannut hyllyyn reiät juuri ruuvien kohdalle, enkä puutappien kohdalle… Laitehylly oli nyt viimeistä silausta vaille valmis. Irtohyllyt vain paikoilleen ja elektroniikan lastaus voi alkaa. Johtojen pujottelun jälkeen hylly oli valmis testiajoon. Tykin suuntauksen ja johtojen liittämisten jälkeen homma oli paketissa. Ei siitä nyt mikään silmiä hivelevä luomus tullut, mutta ajaa varmasti asiansa.
Näin jälkiviisaana voin sanoa, että takalevyn johtovienneistä olisi pitänyt tehdä huomattavasti suuremmat. Nyt ruuhkaisimmissa paikoissa johdotuksille tarkoitettu tila on käytetty täysin loppuun ja yhden laitteen vaihtaminen tarkoittaa hyllyn osittaista purkamista… :p Täytyy tämä epäkohta korjata siinä vaiheessa, kun laitteita joutuu enemmänkin vaihtelemaan. Lisäksi nyt kun hyllyt ovat syyt (ja liimaussaumat) syvyyssuunnassa, niin liimapuulevyn kuivuessa tapahtuva lievä vääntyily johtaa siihen, että osa levyistä pysyy ylläolevan painon takia suhteellisen suorassa, mutta osa on selvästi kuopalla. Toivottavasti nämä hyllyt eivät anna kuitenkaan periksi. Olisi ollut parempi sijoittaa hyllyt niiden syyt leveyssuunnassa, jolloin ongelma olisi ollut paljon pienempi (tai ainakin näkymättömämpi).










