Itsehoitoväline halvalla.

“Trigger-pisteiden painantaan tarkoitettu itsehoitoväline”. Tämän termin otin joululahjatilauksena vastaan tietämättä sen tarkemmin, mitä se edes tarkoitti. Google.fi onneksi auttoi selvitystyössä eli kyseessä oli nimeomaan itse käytettävä lihashuoltoon soveltuva apuväline. Joten ei muuta kuin kiertelemään kauppoja. Siellä karu totuus paljastui: hintaa oli lähes 50 euroa parista vanerinpalasta. Ei kiitos. Nappasin esitteen mukaan ja suuntasin samantien Pirkkalan Bauhaussiin.

Ostoskoriin keräsin seuraavat tavarat:

Tarvikkeet

Tarvikkeet

  • 33mm pyörökeppi (pituutta n. metri) – 4,85e
  • pari 3cm:n ja pari 4cm:n ruuvia – 0,50e
  • ruuveihin sopivat lukkomutterit prikkoineen – 0,16e
  • levyleikkaamosta ylijäänyt jäännöspala n. 40×120 cm ~10 mm:n paksuista vaneria – 3e

Eli yhteensä tarvikkeet maksoivat peräti 8,51 euroa. Ja näillä tarvikkeilla saisi tehtyä vähintään 2 kappaletta näitä itsehoitovälineitä mikäli tarve vaatii. Joten ei muuta kuin hihat heilumaan.

Sahailua

Sahailua

Ensin hahmottelin esitteen perusteella oman versioni välineen muodosta vanerille. Sitten kun olin tyytyväinen muotoon, aloitin sahaamisen. Isot linjat vedin peruskäsisahalla ja tarkemmat linjat lehtisahalla. En onnistunut edes katkaisemaan yhtään terää(!). Pienihampainen lehtisaha ei myöskään rispaannuttanut vaneria oikeastaan lainkaan, joten se sopi tähän hommaan mainiosti.

Käyrä vaneriosa sahattuna

Käyrä vaneriosa sahattuna

Sahailun jälkeen itsehoitovälineen kärkiosa oli suunnilleen muodossaan, mutta joitakin kohtia varsinkin sen sisäpuolella joutui vielä hinkkaamaan raspilla, jotta sain sulavat linjat aikaan. Pinnan viimeistely hoitui sitten perinteisellä hiekkapaperilla.

Käyrän kärkiosan valmistuttua olikin aika siirtyä varren pariin. Valmis osa sijoitettaisiin pyörökepin toiseen päähän. Katkaisin kepin sopivalta etäisyydeltä siten, että kiinnityskohdan jälkeen tarttumapinta-alaa jäi noin 45cm:n matkalta. Tämän jälkeen aloitin sahaamaan kepin päähän lovea, johon käyrä vanerinpala sopisi. Sahasin loven n. 45 asteen kulmaan samoin kuin vaneriosan kiinnityspäänkin. Näin toimimalla mekanismista saadaan kestävä. Sama idea on tietysti ainakin yhdessä alkuperäisessäkin apuvälineessä.

Viimeistelyä vailla

Viimeistelyä vaille valmis

Sahailujen jälkeen hioin molemmat osat kauttaaltaan ja pyöristin kaikki kulmat. Tämän jälkeen asetin vaneriosan varren päähän tekemääni loveen sopivalle kohdalle ja porasin ruuvia varten reiän kaikkien läpi. Koversin reiän päitä sen verran, että sain sekä ruuvin kannan että lukkomutterin piiloon käyttämällä 3 cm:n ruuvia. Näin ne eivät jääneet ikävästi törröttämään. Siinä se sitten oli: halpa trigger-pisteiden painantaan tarkoitettu apuväline. Käyttäjätesteistä vielä sen verran, että ilmeisesti muotoilu onnistui hyvin, koska valmista itsehoitovälinettä kehuttiin jopa paremmaksi kuin yhtä alkuperäistä versiota…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.